United States of Tara
Toinen kausi. Taran (Toni Collette) sivupersoonat ovat pysyneet piilossa jo monta kuukautta, ja koko perhe uskoo tilanteen normalisoituneen, mutta kuinka sitten käykään? Taran aviomiehellä Maxilla (John Corbett) on entistä enemmän sulateltavaa Taran sivupersoonien käytöksen kanssa. Teini-ikäisillä lapsilla Katella (Brie Larson) ja Marshallilla (Keir Gilchrist) puolestaan on omia ongelmia ratkottavanaan. Sarjan on tuottanut Steven Spielberg ja käsikirjoituksesta vastaa Oscar-palkittu Diablo Cody.
Seuraava esitys: 04.02.2012 klo 22:50
Terminator: The Sarah Connor Chronicles
TOINEN KAUSI! Näyttelijäkaartiin hyppää yllätysnimi, Garbage-yhtyeen skottisyntyinen keulahahmo Shirley Manson. Uudella toisella kaudella soturiäiti Sarah Connor (Lena Headey) jatkaa 16-vuotiaan John-poikansa (Thomas Dekker) raivoisaa puolustamista muuttaakseen tämän ennaltamäärätyn kohtalon. Kyseessä on koko ihmiskunnan tulevaisuus, jota vihamielinen teknologinen vallankumous uhkaa. Löytyvätkö ratkaisun avaimet sarjan uudelta pelaajalta, ZeiraCorpin pomolta Catherine Weaverilta.
Seuraava esitys: 10.02.2012 klo 02:15
Balls of Steel
2. KAUSI. Räävitön Teräspallit palaa ruutuun entistä värikkäämmillä källeillään ja uudella, entistä upeammalla juontajallaan. Show'ta vetää nyt Big Brotherista tuttu Elina Viitanen. Joka jaksossa nähdään neljä piilokamerasketsiä. Kaaosta ja pahennusta aiheuttavat niin vanhat, hyväksi havaitut tutut hahmot kuin täysin uudetkin tuttavuudet. Uutta on myös se, että tällä kertaa pallipokaalista mitellään kansainvälisellä tasolla. Mukana on Suomen lisäksi gägejä paikallisista Balls of Steel -tuotannoista Australiasta ja Britanniasta. Tuotanto: Matila & Röhr Productions.
Seuraava esitys: 23.03.2012 klo 21:30
Top Chef
UUSI KAUSI! Kuusitoista ammattikokkia teroittaa veitset ja suuntaa kohti Chicagoa, jossa käydään Bravon tuottaman Top Chef -realityn neljännen kauden mittelö. Tehtävinä on muun muassa luoda eläimellinen menu, järjestää korttelibileet sekä kehittää ateriakokonaisuus suosikkielokuvien inspiroimina. Kuten sarjan luonteeseen kuuluu, tehtävänannoissa on vain mielikuvitus rajana kisan käydessä kuumimmillaan! Juontajana jatkaa ruokakirjailija ja näyttelijä Padma Lakshmi. Tuomareina vaikuttavat jo tutut ravintoloitsija Tom Colicchio, Gail Simmons Food & Wine Magazinesta sekä ruokakirjailija ja tv-persoona Ted Allen.
Seuraava esitys: 10.04.2012 klo 15:00
2. KAUSI. Hans Välimäki laittaa jälleen paremmuusjärjestykseen Suomen ykköskokit! Toisella kaudella lähtöviivalle asettuu 13 kilpailijaa, joiden joukossa on myös Michelin-tähden ansainnut keittiömestari. Kilpailijat kohtaavat entistä kovempia haasteita: raaka-aineet ovat erikoisempia, tehtävät vaativampia ja arvostelu tiukempaa. Ohjelman tiukkana päätuomarina toimii tuttuun tapaan Suomen arvostetuin kokki ja keittiömestari Hans Välimäki. Annoksia ja suorituksia arvioivat Välimäen seurana ohjelman juontaja Pipsa Hurmerinta sekä kolmas vakiotuomari, Royal Ravintoloiden liiketoimintaryhmän johtaja Pia Kämppi. Kuka vie 25 000 euron pääpalkinnon ja himoitun Top Chef -tittelin? Tuotanto: Solar Television.
Seuraava esitys: 05.02.2012 klo 19:00
Dana: The 8 Year Old Anorexic
Dana on 8-vuotias tyttö, joka lopetti syömisen ja sairastui anoreksiaan. Hän pääsi kolmeksi kuukaudeksi hoitoon ja taistelee nyt sairauden ja kuoleman sekä tervehtymisen ristiaallokossa. Voittaako Dana anoreksian vai onko edessä pikku tytön kuihtuminen? Dee Dawsonin on erikoistunut nuorten anorektikoiden hoitamiseen. Yksi periaate on, että kaikkien on syötävä riippumatta siitä kauanko aikaa se vie. Hoitajat myös tarkkailevat tyttöjä, jotka yrittävät piilottaa ruokaa tai heiluttelevat jalkojaa jatkuvasta kalorinpolttomisen toivossa. Danan lisäksi ohjelmassa on muitakin nuoria potilaita.
Seuraava esitys: 27.02.2012 klo 00:00
Face To Face
Brittiläinen näyttelijä Leslie Ash (mm. Men Behaving Badly) päätti tehdä kosmeettisen Botox-kohotuksen huuliinsa, mutta pieni operaatio epäonnistui täysin. Suosittu näyttelijä joutui julkisen pilkan ja häpeän kohteeksi. Ash tutkii dokumentissa, mitä aukkoja Britannian kauneusleikkausten lainsäädännöstä löytyy ja miksi botox-hoitoihin kannattaa suhtautua kriittisesti.
Seuraava esitys: 16.04.2012 klo 01:55
Britain's Youngest Grannies
Britannian alati kasvava teiniäitiysilmiö on luonut myös uudenlaisen version isoäitiydestä: seksikkään, vauhdikkaan, 30 ja risat mummin! Mutta ovatko nuoret isoäidit lainkaan iloisia siitä, että oma tytär toistaa heidän polkuaan teiniäitinä? Entä onko mummius kolmekymppisenä taakka vai mahdollisuus sekä energiseen vauvanhoitoon että railakkaaseen bilettämiseen?
Seuraava esitys: 23.04.2012 klo 00:20
Da Vinci Shroud
Torinon käärinliinan uskottiin vuosisatojen ajan olevan Jeesuksen käärinliina, ja siinä näkyvä haalistunut kuva on olennaisesti vaikuttanut siihen, minkä näköisenä Jeesus on jo pitkään esitetty kuvataiteessa. Liinalle tehdyt hiiliajoitustutkimukset kuitenkin paljastivat, että kyseessä on keskiaikainen väärennös. Moderni tiede ei silti ole pystynyt määrittelemään, kuinka kankaassa näkyvä ristiinnaulitun miehen kokovartalokuva oikein on syntynyt. Dokumentti tarkastelee hiljattain esiin nostettua teoriaa, jonka mukaan Torinon käärinliina on Leonardo da Vincin luomus. Näkemyksiään aiheeseen esittelevät asiaan perehtyneet tieteilijät ja kirjailijat.
Seuraava esitys: 09.04.2012 klo 00:10
Life's A Gamble
Norjalainen Thor Hansen pelaa Larry Flyntille maailman kovimmissa pokeripöydissä "Sademies"-kykyjään hyödyntäen. Satojatuhansia dollareita liikkuu pelaajalta toiselle joka ilta. Tässä dokumentissa saadaan harvinainen vilkaisu kovan tason pokerinpelaajien maailmaan, pornoteollisuuteen ja maailmaan, jossa raha ja numerot vievät.
Seuraava esitys: 25.03.2012 klo 00:00
Jamelia, Whose Hair Is It Anyway?
Poptähti Jamelialle hiuspidennykset ja -lisäkkeet ovat tärkeä osa hänen esiintymisolemustaan. Brittiläiset naiset käyttävät rahaa 20:sta 2000 puntaan pidentääkseen hiuksiaan. Jamelia selvittää dokumentissa, mistä länsimaissa myytävät hiuslisäkkeet ovat peräisin. Tutkimusmatka lähtee lontoolaisesta hiussalongista vieden moskovalaisen poninhäntäkaupan kautta Etelä-Intiaan, jossa nuoret naiset myyvät hiuksiaan taskurahan toivossa tai uhraavat hiuksensa uskonnollisissa menoissa. Tuotanto: Minnow Films BBC:lle (2008)
Seuraava esitys: 06.02.2012 klo 23:45
In Search of Pippa Middleton
Cambridgen herttuattaren, Catherine Middletonin, pikkusisko Pippa varasti show'n Ison-Britannian kuninkaallisissa häissä huhtikuussa 2011. Upea kaaso keräsi maailmanlaajuisen mediahuomion valkoisella, kurveja nuolevalla asullaan. Häiden jälkeen nettiin perustettiin pikavauhtia mm. Pipan takamusta fanittavien Facebook-ryhmä. Tuoreessa brittiohjelmassa selvitetään Pipan vetovoimaa asiantuntijoiden ja lähipiirin avustuksella. Mikä onkaan maailman kuuluisimman takapuolen muodokkuuden salaisuus? Miten henkilöbrändiä rakennetaan ja mihin tulevan kuningattaren sisko lopulta tähtää?
Seuraava esitys: 20.02.2012 klo 00:35
Cowboys In Paradise
Singaporelainen dokumentti Ihanat miehet rannalla sijoittuu Indonesian paratiisisaarelle Balille, missä paikalliset nuoret miehet hankkivat elantonsa viihdyttämällä länsimaisia naisturisteja. Niin sanotut Kuta Cowboyt puhuvat avoimesti elinkeinostaan, joka on heidän mukaansa sekoitus bisnestä ja nautintoa. Rannoilla päivystävät miehet etsivät asiakkaikseen mm. hyvätuloisia eurooppalaisia naisia, joille tarjoavat seuralais- ja seksipalveluita. Tuloilla elää usein nuorukaisen koko perhe, vaimokin. Varjopuolelle jää mm. kasvava HIV-tartuntojen määrä. Dokumentissa selviää myös naisten näkökulma asiaan. Onko kyse hyväksikäytöstä, rehellisestä kaupankäynnistä vai elämäntavasta?
Seuraava esitys: 28.05.2012 klo 00:55
Donor Unknown
Ohjaaja: Jerry Rothwell, Iso-Britannia 2010, 62'. Dokumentti 20-vuotiaasta JoEllen Marshista, joka etsii spermanluovuttaja-isäänsä. JoEllen on kasvanut kahden äidin kanssa ja aina halunnut tietää kuka hänen biologinen isänsä, "luovuttaja nro 150", on. Löydettyään netistä luovuttajia ja näiden jälkeläisiä yhdistävän sivuston JoEllen onnistuu jäljittämään New Yorkissa asuvan sisarpuolensa, ja pian yhä useampia puolisisaruksia ympäri USA:ta. Kun New York Times tekee heistä jutun, myös Venice Beachilla Kaliforniassa majaileva Jeffrey Harrison lukee sen. 1980-luvulla Jeffrey oli Kalifornian spermapankin luovuttaja numero 150. Miten ja miksi Jeffrey päätti luovuttaa spermaansa ja mitä mieltä hän on asiasta parikymmentä vuotta myöhemmin?
Seuraava esitys: 02.04.2012 klo 00:20
Juliana - The Girl With A New Face
Tämä voimakkaita tunteita herättävä dokumentti kertoo Juliana Wetmoresta - tytöstä, joka syntyi ilman kasvoja. Juliana sairastaa Treacher Collinsin syndroomaa. Sairauden vuoksi Juliana ei voi niellä mitään, koska hänen leukansa eivät liiku ja hän ei voi hengittää kunnolla. Dokumentissa 5-vuotias Juliana läpikäy suuren leikkausoperaation, jolla yritetään parantaa hänen kasvojaan, ja saada hänelle tätä kautta normaali tulevaisuus.
Seuraava esitys: 19.03.2012 klo 00:25
Child Frozen in Time
Kiehtova dokumentti sukeltaa Brooke Greenbergin ainutlaatuiseen tapaukseen. 16-vuotias Brooke on ulkoisesti seitsemänkuisen pikkulapsen näköinen ja kokoinen. Hän ei ole kasvanut tai vanhentunut lainkaan yhteentoista vuoteen. Ohjelma seuraa kummallisen "X-syndrooman" kehittymistä koko päähenkilön tähänastisen elämän ajan.
Seuraava esitys: 26.03.2012 klo 00:10
Ten Demandments
Yksi onnekas 10-vuotias pääsee pomottamaan kahden viikon ajan perhettään. Isä, äiti, siskot ja veljet yllätetään antamalle heille lista vaatimuksia, joita heidän pitää noudattaa. Vaatimukset vaihtelevat tupakanpolton lopettamisesta tietyn pukeutumistyylin omaksumiseen.
Seuraava esitys: 05.03.2012 klo 00:10
World's Tallest Man
Turkkilainen Sultan Kösen on 2,5 metriä pitkä, eli maailman pisin mies. Pituus aiheuttaa Sultanille paitsi sosiaalisia ongelmia myös vakavia terveysvaivoja. Etenkin hänen sydämensä on kovalla rasituksella, kun pituuskasvulle ei näy loppua. Sultanin suurin toive on elää normaalia elämää ja ennen kaikkea löytää tosirakkaus. Kolmikymppinen mies ei ole koskaan seurustellut.
Seuraava esitys: 12.03.2012 klo 00:00
Our Lives: The Man Who Shared His Liver
Britanniassa on huutava pula elintenluovuttajista. Christina Wright sairastunut maksasyöpään, ja ainoastaan uusi maksa voi pelastaa hänet. Christinan vanhin poika Darren on valmis riskeeraamaan oman elämänsä pelastaakseen äitinsä. Darren suostuu harvinaiseen ja äärimmäisen vaativaan leikkaukseen, jossa puolet hänen maksastaan siirretään äidille. Operaatio on hengenvaarallinen sekä luovuttajalle että saajalle.
Seuraava esitys: 13.02.2012 klo 00:25
Ground Truth
Ohjaaja: Patricia Foulkrod, USA 2006, 72'. Pääosissa: Patricia Foulkrod, Robert Acosta, Kelly Dougherty, Nickie Huze. Havahduttava dokumentti nuorista isänmaallisista amerikkalaisista, niistä tavallisista miehistä ja naisista jotka ovat vastanneet kutsuun palvella Irakin sodassa, ja heidän ristiriitaisista tunnoistaan sodan edettyä ja uhrimäärän kasvettua yhä pidemmälle.
Seuraava esitys: 04.03.2012 klo 23:35
Extraordinary People: Identical Quads
Mentyään naimisiin Julie ja Jose Carles päättivät heti yrittää hankkia lapsen. Kun Julien raskaustesti näytti positiivista, ikionnellinen pariskunta suuntasi lääkärin vastaanotolle varmistaakseen, että kaikki on kunnossa. Perillä he saivat yllättäviä uutisia: Julie odotti identtisiä nelosia, jotka jakoivat saman istukan. Tämä äärimmäisen harvinainen tila asetti sekä Julien itsensä että kaikki neljä sikiötä hengenvaaraan. Koko maailmassa tiedetään olevan vain yhdet vastaavanlaiset neloset, jotka ovat selvinneet hengissä. Koskettava brittidokumentti seuraa Julien vaikean raskauden rankkoja viime kuukausia sekä keisarinleikkausta, jossa neloset syntyivät. Selviävätkö kaikki neljä vauvaa synnytyksestä ja seuraavista kriittisistä vuorokausista?
Seuraava esitys: 07.05.2012 klo 00:15
Jungle Marathon
Tervetuloa mukaan maailman rankimmalle maratonille. Huimat 222-kilometriä pitkä Jungle Marathon järjestetään Brasilian sademetsissä, ja se kestää kokonaiset kuusi päivää. Kisa on hengenvaarallinen, sillä viidakossa vastaan saattaa astella mm. käärmeitä ja jaguaareja. Myös kuumuus ja kosteus laittavat kropan äärirajoille. Hyvä kunto yksinään ei takaa menestystä tällä matkalla, sillä myös henkinen kantti on koetuksella. Kaikki eivät selviä tältä matkalta maaliin asti...
Seuraava esitys: 14.05.2012 klo 00:10
The Wild and Wonderful Whites of West Virginia
Whiten perhe elää Länsi-Virginiassa lain toisella puolen. Perusarkea ovat ampumisvälikohtaukset, huumeet, murhat mutta myös stepin tanssiminen! Tragikoominen dokumentti seuraa eriskummallisen perheen eloa köyhyyden ja korruption keskellä. Palkitun dokumentin on tuottanut Jackass-tähti Johnny Knoxville.
Seuraava esitys: 21.05.2012 klo 00:25
World's Oldest Conjoined Twins
Tämä dokumenttielokuva seuraa 57-vuotiaita veljeksiä Ronnie ja Donnie Gaylonia. Ronnie ja Donnie jäävät eläkkeelle pitkän sirkusuran jälkeen ja yrittävät palata arjen normaaleihin rutiineihin esiinnyttyään 40 vuotta viihdyttäjinä. Arki paljastuu haastaviksi veljeksille, jotka ovat myös siamilaiset kaksoset. Onneksi veljellistä rakkautta riittää ja tilanteesta kuin tilanteesta selviydytään huumorilla. Veljesten nuorimmainen Jim haluaa viedä Ronnien Ja Donnien pesäpallomatsiin, mutta 800km matka on ongelma. Saavuttavatko veljekset unelmansa vai jääkö ottelu näkemättä?
Seuraava esitys: 30.04.2012 klo 00:10
One Tree Hill
7. kausi alkaa! On kulunut runsas vuosi ja Tree Hillin asukkaiden elämä on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Uusia kasvojakin saadaan kaupunkiin. Miten Nathanin (James Lafferty) ja Haleyn (Bethany Joy Galeotti) perheonni kestää miehen urasuunnitelmat? Brooke (Sophia Bush) puolestaan keskittää kaiken huomionsa vaatemallistoonsa, tosin komealle Julianille (Austin Nichols) liikenee ajatus jos toinenkin...
Seuraava esitys: 08.04.2012 klo 16:00
2 Broke Girls
Max Black (Kat Dennings) ja Caroline Channing (Beth Behrs) ovat kuin yö ja päivä, mutta heitä yhdistää yksi asia - kummatkin ovat köyhiä kuin kirkonrotat. Max on ansainnut elantonsa jo vuosia brooklyniläisessä kahviossa, Caroline puolestaan on syntynyt kultalusikka suussa. Mutta kun lusikka yllättäen viedään, huomaa hän päätyneensä töihin samaiseen kuppilaan. Kaksikko keksii mainion bisnesidean, jolla tienata omaisuuksia... Mutta hankkeen toteuttaminen vaatii 250 000 dollarin alkupääoman. Viikko viikolta kaksikko pääsee lähemmäs päämääräänsä, vai pääseekö sittenkään? Sarjan on käsikirjoittanut Emmy-palkittu Michael Patrick King (Sinkkuelämää) yhdessä stand-up-koomikko Whitney Cummingsin kanssa.
Seuraava esitys: 05.02.2012 klo 17:30
Friday Night Lights
Neljännellä tuotantokaudella Dillonin pikkukaupunki on suurten muutosten kourissa. Valmentaja Taylor (Kyle Chandler) joutuu totuttelemaan uuteen työhönsä itäisen Dillonin Lions-joukkueen valmentajana. Pelaajat ovat rapakunnossa eikä yhteishenkeä ole, joten valmentajalla on edessään melkoinen haaste. Lylan (Minka Kelly) lähdettyä opiskelemaan Tim (Taylor Kitsch) ajautuu paheen poluille. Julien (Aimee Teegarden) ja Mattin (Zach Gilford) suhde kukoistaa toistaiseksi, vaikka epävarma tulevaisuus sekä Mattin perhettä kohtaava suuri tragedia varjostavatkin heidän arkeaan. Landry (Jesse Plemons) siirtyy itäisen Dillonin pahamaineiseen kouluun ja tutustuu siellä uusiin joukkuetovereihinsa Vinceen (Michael B. Jordan) ja Lukeen (Matt Lauria) sekä viehättävään Jessiin (Jurnee Smollett). Unelmien kentät on saanut useita Emmy-ehdokkuuksia, ja syksyllä 2011 se voitti kahdessa kategoriassa: sarja palkittiin parhaasta miespääosan esittäjästä (Kyle Chandler) sekä parhaasta ohjauksesta.
Seuraava esitys: 05.02.2012 klo 14:00
Breakout Kings
"Rosvo nappaa toisen rosvon", kuuluu sheriffien Charlie Duchampin (Laz Alonso) ja Ray Zancanellin (Domenick Lombardozzi) kuningasajatus, kun he vankien karkailuun väsyneinä päättävät ottaa käyttöön varsin erikoisen ja kyseenalaisen toimintatavan. He turvautuvat kolmen entisen vankikarkurin tietotaitoon saadakseen kiinni vapaalla jalalla juoksevat vaaralliset rikolliset.Koukuttavan rikossarjan takaa löytyvät huippusuositun Paon (Prison Break) käsikirjoittajat Nick Santora ja Matt Olmstead.
Seuraava esitys: 29.03.2012 klo 22:30
Queens of the Jungle
UUSI SARJA. Kymmenen julkkisnaista pakkaa laukkunsa lähteäkseen elämänsä seikkailuun trooppiseen viidakkoleiriin. Kukaan naisista ei tiedä, mitä matkallansa tulee kohtaamaan - tai kenen kanssa. Luvassa on verta, hikeä, naurua ja kyyneleitä, kun tulevien viikkojen ajan he yrittävät selviytyä elämästä keskellä ei mitään ja siinä sivussa voittaa sievoisen summan rahaa kotiin vietäväksi. Ohjelman juontaa stand up -koomikko Ali Jahangiri. Tuotanto: Moskito Television.
Seuraava esitys: 22.03.2012 klo 21:00
George of the Jungle
Ykä on kotiviidakkonsa koheltaja ja supersankari. Ykän paras kaveri on apina nimeltä Apina, joka on aina paikalla pelastamassa Ykän kiperistä tilanteista. Ykällä on myös uskollinen elefantti nimeltä Musti, joka luulee olevansa koira.Tässä viidakossa on villiä menoa! Suomeksi puhuttu animaatio.
Seuraava esitys: 06.02.2012 klo 14:30
Wikileaks: War, Lies and Videotape
Ajan hermoon osuva dokumentti tutkii viimeisimmän vuosikymmenen kiistellyintä nettisivustoa Wikileaksia. Kansainvälinen tuottamaton organisaatio paljastaa salattuja tietoja mm. sodankäyntiä ja muita poliittisesti arkaluontoisia asioita käsittelevistä medioista. Vuoden 2010 lopulla Wikileaks herätti valtaisan kohun julkaisemalla satojatuhansia salaisia amerikkalaisdokumentteja liittyen Irakin sotaan. Toimittajien ja hakkereiden haastatteluja sisältävä dokumentti seuraa sivuston vaiheita synnystä aina viimeaikaisiin salaliittoteorioihin asti ja keskittyy sen perustajaan, Pentagonin viholliseen numero yksi: mieheen nimeltä Julian Assange.
Seuraava esitys: 05.02.2012 klo 23:20
Will & Grace
Suursuosion saavuttaneet Will & Grace jatkavat parisuhteiluaan uusilla jaksoilla, tosin eri osoitteissa. Grace (Debra Messing) päättää näyttää Willille (Eric McGormack) pärjäävänsä vallan hyvin yksin. Nyt nähtävät jaksot ovat sarjan toiselta tuotantokaudelta. Niitä ei ole esitetty aikaisemmin millään suomalaisella tv-kanavalla.
Seuraava esitys: 04.02.2012 klo 14:00